|
UUTISET KIRJOITTAJAKOULUA PITÄÄ NYT VANAJAVEDEN OPISTO Vanajaveden Opisto otti syksystä 2009 lähtien hoitaakseen Hämeenlinnan lasten ja nuorten kirjoittajakoulun. Opetus ja opetuspaikka säilyy ennallaan, ainoastaan järjestävä taho muuttuu. 1990-luvun alussa perustettua kirjoittajakoulua hoiti aiemmin kaupunginkirjasto. Kirjoittajakoulu antaa taiteen perusopetukseen kuuluvaa tavoitteellista, vuodesta toiseen etenevää sanataiteen opetusta lapsille ja nuorille.
Kirjoittajakoulun tavoitteena on:
Kirjoittajakoulu järjestää sanataiteen perusopetusta 8–13-vuotiaille ja syventävää opetusta 13–18-vuotiaille. Ensi lukuvuonna toimii neljä opetusryhmää. Ryhmät kokoontuvat pääkirjaston alakerran kerhohuoneessa.
Syyslukukausi 32 h
Kevät lukukausi 36 h
Kursseihin sisältyy myös opintoretkiä, joihin on alustavasti varattu 4 tuntia/ryhmä.
Perusopetusryhmien lukukausimaksu on 77 €, syventävän opetuksen 90 €. Vuodessa siis yhteensä 154 € ja 180 €. Kurssien sisällöstä kerrotaan tarkemmin Vanajaveden Opiston elokuussa ilmestyvässä opinto-oppaassa, joka jaetaan joka kotiin. Tiedot löytyvät silloin myös netistä.
Vanajaveden Opiston ilmoittautuminen alkaa torstaina 13.8. klo 17.00 sekä netissä että puhelimitse, puh. (03) 621 2572. Lisätietoja: --------------------------------------------- LÄHDETÄÄN JOUKOLLA VAKOILUMUSEOON!
Tänä keväänä teemme perinteisen kevätretken Tampereelle Vakoilumuseoon perjantaina 24.4.2009. ILMI VOITTI NAPERO-FINLANDIAN
11-vuotias kirjoittajakoululainen Ilmi Komulainen iski jälleen ja voitti sadullaan Päivän poika ja Hämärän neiti Päätalo-instituutin järjestämän valtakunnallisen sadunkirjoituskilpailun pääpalkinnon. Kilpailuun osallistui 800 satua ja tuomariston mukaan kilpailun taso oli korkea. Ilmi on osallistunut kilpailuun aikaisemminkin. Viime vuonna Ilmi kävi niiaamassa oman ikäsarjansa ensimmäisen palkinnon ja edellisenä vuonna kolmannen palkinnon. Käy lukemassa Ilmin tunnelmat ja voittanut satu kirjaston lokikirjasta. Paljon onnea Ilmi! JUHLIMME KIRJIKSEN PÄÄTTÄREITÄ JA KESÄN KORVAA MA 5.5 KLO 17.30-18.30
Tervetuloa koko perhe ja ystävät mukaan juhlaan pääkirjaston lasten- ja nuortenosaston Keitaaseen. KEVÄT TULEE KOHISTEN.. ON PERINTEISEN KEVÄTRETKEN AIKA
Lähdemme tilausbussilla tutustumaan Annantaloon Helsinkiin perjantaina 28.3. kirjaston parkkipaikalta klo 14.30 ja tulemme takaisin samaan paikkaan n, klo 19.00. NUKKETEATTERI –TYÖPAJA noin 10-13 -vuotiaille
Tule tekemään nukketeatteria ja kokeilemaan marionettinukkeja maanantaina
28.4 klo 16.30 – n.19.20
Hämeenlinnan pääkirjaston musiikkisaliin nukketeatterin läänintaiteilijan Hannu Räisän johdolla. VALOKUVAUS –TYÖPAJA yli 10 -vuotiaille
Tule kokeilemaan, millaista on olla valokuvaaja! TUUNAA KOLEE PIPO!
Tule kirjoittajakouluun ARXin työpajaan loihtimaan päänlämmittäjäsi uuteen uskoon la 2.2 klo 10-14. Ota mukaan pipo ja eväät. Pajan ohjaavat Kati Kaarna ja Seija Shemeikka. Paja on avoin kaikille n. 9-12 -vuotiaille. Pajan hinta on 10 euroa. Osta lippu Verkatehtaan lippupalvelusta, Kauppakeskus Linnan veikkauspisteestä tai R-kioskeista. Rahan voit tuoda hyvissä ajoin myös Seijalle kirjoittajakouluun. Pajan järjestää Lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARX. TERVETULOA! KIRJIKSEN PIKKUJOULUT VIIKOLLA 50
Kirjiksen pikkujoulut juhlitaan omissa ryhmissä ma 10.12 alkavalla viikolla. Talo tarjoaa mehua ja joulupipareita. Kevään opetus alkaa viikolla 2 eli ma 7.1.2008. Iloista joulua ja valoisaa mieltä! Lämmin kiitos kaikille hienosta syyslukukaudesta. NAPERO-FINLANDIAN VOITTO KIRJOITTAJAKOULUUN
Kirjoittajakoulun 8-10 -vuotiaat oppilaat ottivat osaa vuosittain järjestettävään valtakunnalliseen kirjoituskilpailuun Napero-Finlandiaan. Kirjoittajakoululainen Ilmi Komulainen voitti 9-10 -vuotiaiden sarjan ensimmäisen palkinnon sadullaan Matka kohti parempaa. Viime vuonna Ilmi kävi niiaamassa kirjoituskilpailun kolmannen palkinnon. Napero-Finlandian tulokset julkistettiin ja voittajat palkittiin Taivalkoskella Sadun päivänä 18.10.2007. MUSTA ON MONEX –TYÖPAJASSA PUKEUDUTTIIN UNELMIEN ROOLIIN
Kirjoittajakoulussa oli kaikille 8-10 -vuotiaille avoin ARXin työpaja lauantaina 29.9.2007.
Työpajassa pukeuduttiin teatterin vaaterekistä rooliin, jonka on aina halunnut esittää. Rooli ikuistettiin valokuvaksi ja sille tehtiin arvoisensa kehykset. Lopuksi henkilöstä kirjoitettiin tarina ja tietenkin hypättiin näyttämölle! KIRJIKSESSÄ ALOITTAA TÄNÄ SYKSYNÄ SANATAITEEN ESIINTYVÄ RYHMÄ
Haluatko toteuttaa itseäsi esiintymällä sanataiteen ryhmässä? Jos vastauksesi on joo, tilaisuutesi on tullut! TULE OIKEAN KIRJAILIJAN, SEITA PARKKOLAN OPPIIN!
Kirjailija Seita Parkkola pitää kaikille avoimen kirjoittamisen työpajan ma 20.8 klo 17.30-19.00 Viima-elämystilassa pääkirjaston nuorten Keitaassa. TARINATISKI KERÄSI RAHAA ORVOILLE ELÄIMILLE
Kirjoittajakoululaiset pitivät helteestä huolimatta uutterasti Tarinatiskiä Hippaloissa 2.-5.8.07. Tarinatiski oli Pannuhuoneessa (Keinusali), joka oli Seita Parkkolan Viima –nuortenkirjaan pohjautuva elämystila kahviloineen ja kirjailijavieraineen. Kirjisläiset tekivät tekstejä, joita sai lunastaa kolikolla. Hippalovieraat ostivat tarinoita mutta kartuttivat kassaa myös itse kirjoittamalla. Painavan pankin tuotto meni kodittomille eläimille.
KEVÄTPIPPALOT
Kirjoittajakoulun kevätpippalot juhlitaan ma 7.5.2007 KEVÄTRETKI TELKKARIIN Kevätretki tehdään tänä vuonna Tampereen Tohloppiin. Menemme katsomaan kuinka telkkariohjelmia tehdään. Lähdemme bussilla pääkirjaston parkkipaikalta perjantaina 20.4.07 klo 14. Paluu samaan paikkaan klo 18.30. Ota suolaiset eväät mukaan ja taskurahaa. Käymme YLEshopissa. Matka maksaa 5 eur. Otathan tasarahan mukaan etkä myöhästy! Ilmoittaudu Seijalle viimeistään 12.4 mennessä sähköpostilla (seija.shemeikka@hameenlinna.fi) tai puh. 040 868 2124. Valvojiksi lähtevät Seija ja Jari. KIRJOITTAJAKOULULLA TARINATISKI HIPPALOISSA (2.-5.8.07) Kirjoittajakoulun tarinatiski on Viima-tilassa Keinusalissa. Kirjoitamme pieniä tekstejä, joita voi ostaa kolikolla. Tuotto luovutetaan kodittomille eläimille. Opastamme pieniä hippalovieraita kirjoittamisessa. Emme lähde kylmiltään kirjoittelemaan, vaan harjoittelemme kriitikko, kirjoittajien ohjaaja Sini Kiukaan työpajassa tiistaina 17.4 klo 16.30-19.00 kirjoittajakoulun omassa tilassa. Ilmoittaudu Seijalle mahdollisimman pian (viimeistään 10.4 mennessä) sähköpostilla osoitteeseen seija.shemeikka@hameenlinna.fi tai puh. 040 868 2124, 621 2928. Seija on tarinatiskissä paikalla ja huolehtii kirjoittajakoululaisista. Ihanne on että tarinatiskissä on kaksi kirjoittajakoululaista paikalla. Seija tekee aikataulun vapaaehtoisesti mukaan ilmoittautuville. Saamme Hippaloissa välipalaa ja juomista sekä tietenkin kosolti kokemusta ja mukavaa yhdessäoloa. KIRJISLÄISET MARS TEATTERIIN TORSTAINA 15.2.2007 KLO 18-20 Lähdemme katsomaan Katja Krohnin kirjoittaman ja Hannu Matti Tyhtilän ohjaaman näytelmän Iso paha susi Verstaaseen Verkatehtaalle. Teatteri on kutsunut meidät koeyleisöksi (ensi-ilta on 22.2). Esitys on maksuton. Ilmoittaudu Seijalle, puh. 040 868 2124. Tule ajoissa! Tapaamme Verstaan aulassa. VOITOKAS KIRJOITTAJAKOULU
Yhdeksänvuotias Ira Salminen ja kymmenenvuotias Aino-Leena Mustonen voittivat lokakuussa omat sarjansa Tampereen kaupunginkirjaston ja Nukke- ja pukumuseon järjestämässä valtakunnallisessa kirjoituskilpailussa Oma tarinani – klassikkosaduista uusia versioita. Aino-Leena kirjoitti uusiksi sadun Punahilkasta ja Ira Tuhkimosta. ILMI KOMULAINEN NAPERO- FINLANDIAN KOLMAS Yhdeksänvuotias kirjoittajakoululainen Ilmi Komulainen sai Napero- Finlandian kolmannen palkinnon. Napero- Finlandia on Päätaloinstituutin vuosittain järjestämä sadunkirjoituskilpailu 6-13 –vuotiaille. Palkinnot jaettiin syyslomaviikolla (18.10.2006) Taivalkoskella. Ilmi sai palkinnoksi kunniakirjan ja pinon kirjoja sekä tietenkin mainetta ja kunniaa. Ilmin satu Taikakukat kertoo kuninkaasta, jonka puutarhassa kasvaa neljä maailman kauneinta kukkaa. Kaksi kukkaa katoaa ihmeellisellä tavalla ja naapurimaan prinssi saa tehtäväkseen selvittää kadonneiden kukkien arvoituksen. Voit lukea sadun kirjoittajakoulun sivuilta. Taikakukat on marraskuun kuukauden teksti. Paljon onnea Ilmille! KIRJOITTAJAKOULUN RENNOT PÄÄTTÄRIT JUHLITAAN MA 8.5 KLO 17.30 OMASSA TILASSA Ohjelmassa tuttuun tapaan pullamehua, omia tekstejä, totareitten jako, letkeää keskustelua, ideoita, palautetta.. TERVETULOA KOKO PERHE! Kevään opetus päättyy päättäreihin KIRJOITTAJAKOULUN PERINTEEKSI TULLUT KEVÄTREISSU TEHDÄÄN TEATTERIMUSEOON HELSINKIIN PERJANTAINA 5.5.2006 Lähdemme matkaan kirjaston parkkipaikalta klo 13.30 ja saavumme samaan paikkaan noin klo 18.30. Matkan hinta on 10 euroa ja se kerätään bussissa. Otathan tasarahan mukaan. Hintaan sisältyy: edestakaiset matkat ja kahden tunnin työpaja Teatteripeli. Työpaja sopii hyvin kirjoittajakoulun eri ikäisille oppilaille. Matkalle kannattaa varata huikopalaa ja juomaa että jaksaa. Sitovat ilmoittautumiset Seijalle keskiviikkoon 3.5 mennessä. Palauta ilmoittautumiskaavake omalle opelle tai kirjaston tietopalveluun. Voit ilmoittautua myös sähköpostilla: seija.shemeikka@hameenlinna.fi Seijalta voit kysellä retkestä puh. 621 2928 tai 040 5801459 (Olen ulkomailla 26.4-3.5) KIRJOITTAJAKOULULAISTEN HUMINAA -ANTOLOGIA ON MYYNNISSÄ Voit ostaa kirjan pääkirjaston neuvonnasta viidellä eurolla. Antologiaan on koottu lukuvuonna 2004-2005 syntyneitä tekstejä. HUMINAA –ANTOLOGIAN JULKISTAMISTILAISUUS TORSTAINA 15.12 KLO 17.30 KIRJASTON MUSIIKKISALISSA Ohjelmassa miniteatterilaisten esittämänä tekstipaloja antologiasta, yhdessäoloa ja pientä naposteltavaa. Lukuvuoden 2004-2005 oppilaat saavat antologian. Muille opus on myynnissä sopuhintaan. Tervetuloa kaikki oppilaat ja kotiväki! KIRJOITTAJAKOULUN ANTOLOGIA ON PAINOSSA Painokoneet sylkäisevät Huminaa –antologia sisuksistaan viikolla 49. Malta siis vielä hetki. Lukuvuonna 2004 –2005 mukana olleet oppilaat saavat antologian ilmaiseksi. Muut voivat ostaa hienoa kirjaa sopuhintaan. Lisätietoa pian julkistamistilaisuudesta opettajilta ja uutisia –sivulta. 10-12 -vuotias KIRJOITTAJAKOULULAINEN Tule sanataidepajaan lauantaina 1.10 klo 12-16 ARX-talon Keinusaliin. Kirjoitamme eläimistä tarinoita, joista teemme yhdessä varjoteatteriesityksiä. Työpajan hinta 5 euroa. Ota omat eväät mukaan. Opettajina Seija Shemeikka ja Sasi Helin Ilmoittaudu Seijalle puh. 621 2614 tai 040 5801459 seija.shemeikka@hameenlinna.fi KIRJOITTAJAKOULUN PÄÄTTÄRIT TIISTAINA 10.5 KLO 17 Ohjelmassa maistipaloja kirjoittajakoulun syksyllä ilmestyvästä antologiasta. Syyskuussa aloitamme lukuvuoden kirjan julkkareilla. Julkkareista ilmoitetaan alkusyksystä postitse kaikille. Syksyn tunteihin on tulossa muutoksia; pitkään palvellut Pasi muuttaa Juha Miedon naapuriin ja teroittaa kirjoittajakoulun kynästään. Nyyh! Tule hyvästelemään Pasi ja ottamaan vastaan Pasin perintö… Lisää ilmoitusasioita itse tilaisuudessa. Tiedossa myös virvokkeita kirjoittajakoulun uudessa omassa tilassa. Koko perhe tervetuloa! MARJATTA MERITÄHTI SÄVELSI EMMAN JA ANNA-RIIKAN RUNOT LAULUIKSI Valtakunnallisilla sanataidepäivillä Oulussa (21.-27.2.2005) kantaesitettiin Marjatta Meritähden ja Kaj Chydeniuksen lasten ja nuorten runoihin säveltämiä lauluja. Viime syksynä sanataidepäivät haki ympäri Suomen lasten ja nuorten runoja tähän tarkoitukseen. Ouluun lähetettiinkin satoja tekstejä, joista sitten syntyi parisenkymmentä laulua. Näiden laulujen joukossa oli kirjoittajakoulun oppilaiden Emma Kilven ja Anna-Riikka Penttisen runoista sävelletyt laulut. Emman runo Kevät ja Anna-Riikan runo Meri ovat kirjoittajakoulun sivuilla maaliskuun teksteinä.
Kuvassa vasemmalta: laulaja Anne Nykänen, säveltäjä Marjatta Meritähti ja Anna-Riikka JOULU KARKELOIDAAN OPETUSRYHMISSÄ VIIKOLLA 51 (MA 13.12) Syksyn opetus päättyy joulukarkeloihin. Kevään opetus alkaa tammikuussa viikolla 2 (ma 10.1.2005) ja päättyy viikolla 20 (ma 16.5.) Opetusta ei ole hiihtolomaviikolla 8 (21.-25.2.2005) Iloista joulua ja onnellista uutta vuotta kirjoittajakoululaisille ja kotijoukoille! |